Kuvaus
Vadelmikko perustetaan paikkaan, jossa ei ole vähään aikaan kasvatettu vadelmaa tai mansikkaa. Lähellä ei saisi kasvaa villejä vattuja, joissa on virustauteja ja tuhoeläimiä.
Vadelma `Polka` on suosittu lajike, jolla on suuret ja maukkaat marjat. Polka tekee marjoja myös saman vuoden versoille. Jos pensas leikataan sadonkorjuun jällkeen kevyesti, tuottaa se seuraavana vuonna ensin marjat edellisen vuoden versoihin ja loppukesällä ja syksyllä saman vuoden versoihin, jolloin sadosta saadaan nauttia pitkään.
Kasvuvyöhyke: I-III
Korkeus: 1,5-2m
Kasvupaikka: Aurinkoinen
Kasvualusta: Tuore, runsasravinteinen, läpäisevä ja hyvin kalkittu kasvualusta.
Kukinta: Kesäkuussa kukkiva vadelma on hyönteispölytteinen kasvi. Muun muassa kimalaiset, kukkakärpäset ja mehiläiset pölyttävät vadelman kukat.
Marjat: Marjat muodostuvat heinäkuun aikana edellisen vuoden versoihin ja myöhemmin saman vuoden versoihin. Marja on suuri, hieman pitkulainen, melko helposti irtoava ja hyvin makea.
Käyttö: Makeimmat vadelmalajikkeet nautitaan tuoreena, kun taas hapahkot ja kiinteät marjat sopivat pakastukseen.
Istutusväli: Pensasryhmään istutetaan kolme tainta 30 sentin välein.
Vadelman istutus ja hoito
Astiataimia voi istuttaa koko sulan maan ajan. Kasvualustan huolellinen valmistelu varmistaa pensaille parhaat kasvuolosuhteet. Vatut kasvavat parhaiten aurinkoisella paikalla, lämpimässä ja tuulelta suojassa. Vadelmaa ei tulisi istuttaa tautien ja tuholaisten vuoksi lähelle villivadelmaa.
Kasvualustan valmistelu
🌱 Kasvualusta parannetaan vähintään 50cm syvyydeltä
🌱 Kasvualustan tulisi olla runsasmultaista, ravinteikasta, kuohkeaa ja hyvin kalkittua.
🌱 Muotoile vadelmapenkit 10-30cm korkuisiksi harjuiksi. Hyvä vadelmapenkin leveys on 80-100cm.
Istutusväli- ja istutussyvyyn
🌱 Taimet istutetaan riveihin 50cm välein, riviväli 2-2,5 m.
🌱 Vadelmat istutetaan samaan syvyyteen tai pari senttiä syvempään kuin ne ovat kasvatusruukuissaan. Varo liian syvään istuttamista.
Leikkaaminen
✂ Marjoneet versot poistetaan vuosittain sadonkorjuun jälkeen
Katteen hyödyt
Pensaiden alle suositellaan levittämään katetta, joka:
✔ Estää siemenrikkakasvien itämistä
✔ Säilyttää maan kosteuden
✔ Parantaa maan rakennetta
Kastelu istutuksen jälkeen
💧 Istutuksen yhteydessä ja juurtumisaikana: 20–30 litraa/m² vettä
💧 Kuivina kausina: kastelu enintään 2 kertaa viikossa, mutta runsaasti kerralla
💧 Jatkossa kastele vadelmia raakilevaiheessa
Lannoitus
🌱 Keväisin lannoitetaan marjalannoitteella. Lannoitus uusitaan heinäkuussa.
🌱 Syyslannoite annetaan elokuussa.
🌱 Muista myös ylläpitokalkitus parin vuoden välein. Kalkitus tehdään 2 viikkoa ennen lannoitusta.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.