Kuvaus
Ryhmäruusut istutetaan niin syvään, että jalonnuskohta jää 15–20 cm mullan alle. Ryhmäruusut suojataan pakkasilta myöhään syksyllä esimerkiksi kerroksella talvisuojaturvetta. Maanpäälliset versot kuolevat suurimmaksi osaksi talvella ja ne leikataan keväällä. Uudet versot kasvavat tilalle maanpinnan alta.
Ryhmäruusut ovat parhaimmillaan suurissa ryhmissä.Ne sopivat hyvin myös ruukkuihin parvekkeelle ja terassille.
Leonardo Da Vinci- ruusu kestää hyvin myös leikkokukkana.
Korkeus: 60-100 cm
Kasvupaikka: Aurinkoinen, lämmin kasvupaikka
Kasvualusta: Runsasmultainen,ravinteikas, hyvin kalkittu noin 50 cm syvä kasvualusta.
Kukinta: Kukkii kesä-heinäkuusta syksyyn saakka. Suuret, pinkit, kerrannaiset kukat
Myyntikoko: 5 L ruukku.
Ryhmäruusujen istutus ja hoito:
Ryhmäruusut tarvitsevat vähintään 50cm kerroksen parannettua kasvualustaa. Kasvualustan tulisi olla tuore, läpäisevä, runsasravinteinen ja kalkittu. Ruusut kannattaa istuttaa kohopenkkiin, jolloin maa lämpenee aiemmin keväällä ja liika vesi ei jää juuristolle.
Ruusut istutetaan niin, että jalonnuskohta jää noin 15cm maanpinnan alapuolelle. Jalonnuskohta on muhkurainen “patti” ruusun rungon ja juurien välissä.
Ruusut tarvitsevat säännöllistä lannoitusta kukkiakseen runsaasti. Muista myös syyslannoitus elokuussa. Istutuksen jälkeen sekä kuivimpina kausina ruusuja kastellaan runsaasti.
Ryhmäruusut leikataan joka kevät ennen silmujen puhkeamista. Ruusuista poistetaan vioittuneet, paleltuneet sekä heikot versot. Vahvat versot leikataan 3-5 silmun yläpuolelta.
Leikkaa ruusut syksyllä tasamittaisiksi ja poista pudonneet lehdet. Lisää tarvittaessa multaa, jotta jalonnuskohta on riittävän syvällä maassa. Maanpinnan jäädyttyä suojaa juuristo talvensuojaturpeella ja versot havuilla tai pakkaspeitteellä.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.