Hrrrr kylmää on ja ens yönä tooosi kylmää. Nyt siis kesäkukat suojaan. Jos ei ole mahdollista sisään nostaa, niin harsoa tai huppua niskaan.😊Käytiin Matkuksenkin kesäkukat suojaamassa päivän päätteeksi. ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Upeat, suuret ruusut ylioppilaille ja valmistuneille saapuu meille perjantai aamuna.😊Avaamme lauantai aamuna jo klo 8. Tervetuloa!😊 ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Viime viikonloppuna Puutarhapäivillä pääsi perinteisesti ihastelemaan meidän henkilökunnan loihtimia kesäkukkaistutuksia sekä äänestämään suosikkiaan. Voittajaksi äänestettiin Niinan "Feng shui", toiseksi Jossun "Kukkaistuoli" ja kolmanneksi Marin "Kesähuiskaus". Onnea voittajille. 😊Lahjakortti arvottiin äänestäneiden kesken ja sen onnellinen voittaja jo noutikin.Kesäkukkaistutuksia oli yhteensä 12kpl ja vaikeaa meinasi olla itselläkin päättää suosikkia, kun kaikki oli niin upeita. 🤩Kaikki istutukset on nyt myös myynnissä myymälässämme. 😊 ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Kovin on muuttunut kylmäksi nyt sääennusteet loppuviikolle. Muistakaa siis suojata tai nostaa yöksi sisälle arkoja kasveja. Ja suosittelen seuraamaan sääennusteita.Mutta kyllähän myö tähänkin löydetään positiivinen kulma ja tiiättekö ihanista kukkivista omenapuista ja kirsikkapuista saadaan viileällä säällä nauttia huomattavasti pidempään.😍 ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Viileän sään vuoksi terassikahvila palvelee tällä viikolla vielä lyhennetysti klo 12-18, Viikonloppuna 10-17. Tervetuloa!☕️ ... Näytä lisääNäytä vähemmän
Käytämme evästeitä parantamaan verkkosivua ja palveluamme.
Funktionaaliset
Aina aktiivinen
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Marketing
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.