✂ Milloin on oikea aika leikata pensaita? Yleisimmin pensaita leikataan maalis-huhtikuussa ennen kasvuun lähtöä. Silloin kasvit ovat vielä lepotilassa ja menettävät leikattaessa vähiten voimiaan. Poikkeuksena pensasmaiset vaahterat, joiden leikkausta on syytä välttää keväällä mahlavuodon vuoksi. Vaahterat leikataan loppukesällä tai aikaisin kevättalvella.
✂ Hyvin haaroittuneita astiataimia ei tarvitse leikata istuttaessa. Riittää, että vioittuneet oksat poistetaan.
✂ Heikommin haaroittuneet aitataimet, niin sanotut piiskataimet leikataan istuttaessa noin 15cm korkeudelta, jotta ne lähtevät hyvin haaroittumaan alhaalta saakka.
✂ Istutusleikkaukset tehdään aina keväällä, joten kesällä ja syksyllä istutetut taimet leikataan vasta seuraavana keväänä.
✂ Hoitoleikkaukset tehdään pääsääntöisesti aikaisin keväällä, ennen kasvuun lähtöä.
✂ Toisiinsa hankaavista oksista poistetaan heikompi, maahan lamoavat ja liian tiheässä kasvavat versot poistetaan
✂ Leikkaus turvaa versojen valon saannin ja estää liian tiheän kasvuston.
✂ Mikäli vanhemman pensaan kasvu tai kukinta alkaa hiipua, voi nuorennusleikkaus olla paikallaan.
✂ Pensas voidaan nuorentaa vanhimpia oksia harventamalla tai leikkaamalla koko pensas matalaksi
✂ Jos päädytään harvennukseen, leikataan vanhimpia huonosti kukkivia oksia maan pintaa myöten
✂ Osa pensaista uusiutuu nopeasti ja kestävät alasleikkauksen. Alasleikkauksessa koko pensas leikataan n. 10-30cm korkeudelta. Alasleikkaus tulisi tehdä aina keväällä ennen silmujen puhkeamista.
✂ Varovainen harvennusleikkaus sopii lähes kaikille pensaille ja se kiihdyttää uusien tyviversojen kasvattamista. Vuosittaista harvennusleikkausta suositellaan mm. hortensioille, sirotuomipihlajalle, jalosyreeneille, tuhkapensaille, jasmikkeille, kanukoille, sekä pensashanhikeille.
Syyshortensian leikkaus poikkeaa hieman muiden pensaiden leikkaustavasta. Syyshortensia tarvitsee vuosittaisen leikkauksen kukkiakseen runsaasti.
✂ Leikkaus tehdään keväällä ennen silmujen puhkeamista
✂ Kuolleet, heikot ja vioittuneet versot poistetaan.
✂ Vahvempiin versoihin jätetään 3-4 silmuparia