Kivikkokasvit

Näytetään kaikki 23 tulosta

Järjestä tuotteet
  

Kivikkopuutarhan kivikkokasvit

Kivikkokasvit ovat helppohoitoisia, kuivan paikan kasveja. Kivikkokasvit tulevat toimeen vähäisellä vedellä, sillä ne varastoivat vettä meheviin, paksuihin lehtiinsä. Kasvupaikkaa valitessa onkin tärkeää, että ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois kasvien juuristolta, koska kivikkokasvit eivät siedä liikaa märkyyttä. Kasvualusta saisi olla mielellään hiekansekaista multaa.

Kivikkopuutarhaa suunnitellessa, kannattaa kasveja valitessa ottaa huomioon eri kasvien kukinta-ajat. Valitse kivikkopuutarhaasi eri aikaan kukkivia kivikkokasveja, jotta saat nauttia kukinnasta koko kesän. Keväällä kukkivia kivikkokasveja ovat mm. sammalleimut ja patjarikot, jotka kukkivat toukokuulta alkaen. Keskikesällä kukintaa jatkavat mm. laukkaneilikat, hopeahärkki ja harsot.

Loppukesällä kukkivia kivikkokasveja ovat mm. ketoneilikat, ajuruohot ja maksaruohot ja syksyllä korkeammat komeamaksaruohot ja syysmaksaruohot.

Mehitähdet ovat kauniita koko kesän mehiruusukkeineet. Vuoriarholla, levisioilla, sinilemmiöllä ja kurjennokalla kukinta-aika on hyvin pitkä, joten niiden kukinta ihastuttaa melkein koko kesän.

Perusta kivikkopuutarha jo valmiiksi kivikkoiseen paikkaan tai kasaa kivistä ryhmiä, kasoja tai kivipuroja aurinkoiselle paikalle, jossa maaperä on hyvin vettä läpäisevää. Lisää kasvupaikalle tarvittaessa soraa ja hiekkaa.

Kivikkokasvien istutus:

Astiataimia voi istuttaa koko sulan maan ajan. Matalille kivikkokasveille riittää kasvualustaa lajista riippuen 5-20cm syvyydeltä. Korkeammille kivikkokasveille kannattaa kasvualustaa parantaa hieman enemmän. Kivikkokasvit viihtyvät parhaiten hiekansekaisessa mullassa.

Astiataimet istutetaan lähes samaan syvyyteen kuin ne ovat ruukuissaan. Juuripaakun päälle saa tulla enintään 2-5cm multaa. Katteeksi voi levittää koristekiviä, soraa tai muuta katetta.

Kasvualusta pidetään puhtaana rikkakasveista. Usein kitkemistä tarvitsee tehdä säännöllisemmin pari kesää, jonka jälkeen kivikkokasvit peittävät kasvupaikan.