Kuunliljat

Näytetään kaikki 12 tulosta

Järjestä tuotteet
  

Kuunliljat ovat upeita varjopaikan perennoja

Kuunliljat eli Hostat ovat kauniita varjoisamman paikan perennoja. Kuunliljat ovat helppohoitoisia, peittäviä ja kestäviä perennoja.  Lajikevalikoimasta löytyy lajeja eri värisillä lehdillä sekä eri kasvukorkeuksilla. Ne ovat kauniita koko kasvukauden ja tuovat selkeyttä ja rauhaa sekä väriä ja rehevyyttä istutusalueille isoilla, kauniilla lehdillään. Matalat lajikkeet kuten ‘Blue mouse ears’ soveltuvat erinomaisesti myös haudalle istutettavaksi.

Yleisimmin yksiväriset vihreälehtiset ja sinertävälehtiset kuunliljat menestyvät parhaiten varjoisalla kasvupaikalla. Valko- tai keltakirjava kuunlilja kaipaa enemmän valoa ja suosivat puolivarjoisaa kasvupaikkaa. Osa kuunliljoista menestyy myös aurinkoisella kasvupaikalla, kun vain maa on riittävän kosteutta pidättävää. Kuivuutta ja paahdetta kuunliljat eivät siedä.

Kuunliljoja voi käyttää myös ruukkuistutuksissa varjoisammilla paikoilla kesäkukkien joukossa.

Kuunliljan astiataimia voi istuttaa koko sulan maan ajan. Kuunliljoille tulisi olla parannettua kasvualustaa lajista riippuen 20-50cm syvyydeltä. Parhaiten kuunlilja viihtyy ravinteikkaassa, tuoreessa kasvualustassa. On tärkeää, että maa on tuore tai kostea, mutta kuitenkin vettä läpäisevä. Perenna- tai kasviryhmä perustetaan yhtenäiseen kasvualustaan erillisten kuoppien sijasta.

Kuunlilja istutus

Astiataimet istutetaan lähes samaan syvyyteen kuin ne ovat ruukuissaan. Juuripaakun päälle saa tulla enintään 2-5cm multaa.

Kasvualustan syvyys ja istutusvälit:

Pienet perennat 20 cm 15–25 cm

Keskikokoiset perennat 30 cm 30–40 cm

Isot perennat 50 cm 50-70 cm

Kastelu:

Istuttaessa ja juurtumisaikana perennoja kastellaan 1-2 kertaa viikossa.  Kuivinakin kausina kastellaan enintään kaksi kertaa viikossa, mutta niin että juuristo kastuu koko syvyydeltään. Aina on siis parempi antaa vettä runsaasti kerralla ja pitää sitten tauko kastelusta, kuin että annetaan päivittäin pieni loraus. Kasvualusta pidetään puhtaana rikkakasveista. Usein kitkemistä tarvitsee tehdä pari kesää, jonka jälkeen perennat peittävät kasvupaikan.

Jo suureksi kasvaneita kuunliljoja voi jakaa syksyllä.

Meillä myynnissä olevat kuunliljat ovat Satakunnan taimitukun taimistolla mikrolisättyjä tautivapaita taimia.